Osta työtä Suomeen päivää vietetään 3.12.– Ostamalla kotimaisen Festivon tuet suomalaista työtä

Osta työtä Suomeen -päivää vietetään jo seitsemättä kertaa huomenna 3.12.2021. Päivän tarkoitus on saada ihmiset pysähtymään ja miettimään omia valintojaan ja niiden vaikutuksia suomalaisiin yrityksiin. Osta työtä Suomeen -päivä haastaa ihmiset hankkimaan teemapäivänä kotimaisia tuotteita tai hyödyntämään kotimaisia palveluita.

Suomalaisen Työn Liiton sivuilla kerrotaan, että halu ostaa suomalaista työtä on historiallisen korkealla. Jopa 94 prosenttia suomalaisista haluaa tukea kotimaista työllisyyttä ostamalla kotimaisia tuotteita ja palveluita. Kotimaisuuden suosiminen on siis ennätyskorkealla, johon on vaikuttanut myös vallitseva koronatilanne. Kotimaisien tuotteiden ja palveluiden ostaminen tukee suomalaisia yrityksiä ja on hienoa, että ihmiset haluavat antaa tukensa suosimalla kotimaista. Suomalaisten tuotteiden ostamiseen vaikuttaa myös niiden parempi saatavuus, nyt kun eletään aikoja, jolloin tuotteiden ja osa- ja puolivalmisteiden saatavuudessa on globaalisti häiriöitä.

Päivän tarkoitus on myös korostaa, että pienilläkin valinnoilla on suuri merkitys. Esimerkkinä Suomalaisen Työn Liitto kertoo, että jos jokainen suomalainen ostaisi 10 eurolla kuussa lisää suomalaisia tuotteita tai palveluita, syntyisi siitä vuodessa 10 000 työpaikkaa.

Kotimaisuus takaa laadun, nopean saatavuuden ja toimivan asiakaspalvelun – Festivot valmistetaan Hollolassa

Festivolle suurin ylpeyden aihe on, että kaikki kylmiöt, pakastimet ja viinikaapit valmistetaan Hollolassa. Kylmälaitteet valmistuvat käsityönä Hollolan tehtaallamme ja valmistusprosessissa tarvitaan aina erikoisosaamista, jota työntekijöiltämme löytyykin monien vuosien takaa. Kaikkia kylmälaitteisiin tarvittavia komponentteja ja osia emme pysty itse valmistamaan ja suosimmekin siinä useita lähialueemme ammattilaisia ja kotimaisia tavarantoimittajia.

Hollolan tehtaallamme ei ole suuria varastoja, vaan kodin kylmälaitteita valmistetaan tilauskannan mukaan. Vuodessa kodin kylmälaitteita valmistetaan noin 3 000 kappaletta.
Osa työvaiheista on automatisoitu, mutta jokainen Festivo vaatii paljon käsityötä ja erikoisosaamista.

Kodinkonemarkkinoilta löytyy lukuisia eri valmistajia, mutta jääkaappien ja jääkaappipakastimien kohdalla olemme markkinoiden ainoa kotimainen kodin kylmälaitteiden valmistaja. Kaikkien kodin kylmälaitteiden kohdalla kotimaisuusaste on 80 %. Suomalaisista tuotteista ja työstä laitteissamme viestii jo vuodesta 1996 lähtien meille myönnetty Avainlippumerkki ja Design From Finland -merkki vuodesta 2014 asti. Avainlippumerkki on Suomalaisen Työn liiton myöntämä merkki, joka kertoo, että tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa ja työllistää Suomessa.

Jääkaappimarkkinoiden ainoa kotimainen kylmiö

Kotimaisena kylmiöiden, pakastimien ja viinikaappien valmistajana  ja laadun sekä jälleenmyyjäverkostomme ansiosta erinomaisen saatavuuden. Laitteemme ovat myös jääkaappimarkkinoilla ainoita laitteita, joita pystytään huoltamaan ja varaosia löytyykin jopa 20-vuotta vanhoihin laitteisiin. Huollettavuuden ja muokkausmahdollisuuksien ansiosta Festivo-kylmiöt ovat myös ekologinen ja sen kautta vastuullinen valinta kodin jääkaapiksi.