Ammattilaitteiden tekniikkaa kodin kylmälaitteissa – Porkka ja Festivo palasivat yhteen

Timo Seppälä on tuttu näky Hollolan tehdasalueella.

Hollolassa on valmistettu jo vuosikymmeniä kylmälaitteita. Kotimaisessa kylmälaitebisneksessä ja valmistavassa teollisuudessa aloitti jo vuonna 1973 myös Timo Seppälä. Silloinkin alana olivat kylmälaitteet, vaikka yhtiönä oli Porkka. Nykyisin Suomen Kotikylmiö Oy:n hallituksen puheenjohtajana työskentelevä Seppälä on vastannut Suomen Kotikylmiössä myös myynnistä ja markkinoinnista.

– Tulevaisuutta ei tiedä, mutta uskoa siihen on.

Nämä ovat loppusanat Seppälän koostamassa kuvakirjassa, jossa kerrotaan suomalaisesta kylmälaitevalmistuksen historiasta. Tapahtumat oli vielä mahdollista saada talteen, yhdeksi kokonaisuudeksi, josta näkee kaikki käänteet, joiden myötä päädyttiin vuoden 2019 lopulla siihen, että Festivo osti Porkka Finlandin liiketoiminnan ja Festivo-Porkka Group syntyi.

Seppälä oli mukana perustamassa Suomen Kotikylmiötä vuonna 1994. Yhtiö syntyi laman jälkimainingeissa henkilökunnan uskosta omaan tuotteeseensa ja kotimaiseen kylmälaitteiden valmistukseen. Hän myi 2000-luvun alussa osuutensa Suomen Kotikylmiöstä, mutta palasi vuonna 2013 mukaan toimintaan, kun Festivo Finland Oy perustettiin.

Timo Seppälä toimii Suomen Kotikylmiö Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Kotona on oman merkin viinikaappi ja kylmiö-pakastin.

Festivon kylmälaitteet kestävät jopa vuosikymmeniä

Käänteitä suomalaisessa kylmälaitebisneksessä on riittänyt, palataan niihin pian, mutta kysytään nyt ensin, että mikä saa uskomaan kotimaiseen kylmälaitteiden valmistuksen tulevaisuuteen? Siihen, että kannattaa valmistaa Hollolassa kylmiöitä, pakastimia ja viinikaappeja sekä ammattikäyttöön mm. lääkekaappeja ja vientiin nuuskakaappeja?

Festivon tuotteiden vahvuus on tuotteiden laatu sekä kylmiöiden mitoitus, joka poikkeaa muusta tarjonnasta.

– Kotimainen valmistus kannattaa niin kauan, kun asiakkaat haluavat laadukkaita suomalaisia tuotteita, Seppälä toteaa.

Suomen Kotikylmiön valmistamien Festivo-tuotemerkin kaikkien kylmälaitteiden tekniikka on kehittynyt vuosien saatossa, samoin energiatehokkuus on parantunut. Tärkeitä asioita, joista yrityksessä ei tingitä, on tuotteiden kestävyys, sillä Festivon kylmälaitteet kestävät jopa vuosikymmeniä.

Hollolan tehtaalla on oma testilaboratorio, ja Festivo-Porkka Groupilla on myös Ylöjärven ja Kemijärven tehtailla testilaboratoriot. Kaikki testilaboratoriot tukevat koko yrityksen tuotekehitystoimintoja.

kylmävetolaatikko
Kotitalouksien Citycold-kylmävetolaatikostojen valmistus aloitetaan vuonna 2021.

Citycold-kylmävetolaatikostot markkinoille vuonna 2021

Festivo-tuotteiden ylpeyden aihe on myös varaosien laaja saatavuus sekä ammattitaitoinen huolto. Varaosia saa jopa 20 vuotta vanhoihin kylmälaitteisiin.

Suurimpia uudistuksia myytäviin tuotteisiin oli kuitenkin vuoden 2020 täydellinen uudistus, jossa Festivoista tehtiin modulaarisia ja sisätiloista tehtiin räätälöitäviä, jotta perheet voisivat muokata kylmiöpakastin-yhdistelmänsä sisätilat tarpeidensa mukaan. Samalla laitteiden kuljetus helpottui.

Festivo-2007-vs-2019 kaksi festivoa vierekkäin
Festivo uudistui vuonna 2020 modulaariseksi ja samalla sisätiloista tuli muokattavat. Vasemmalla kylmiöpakastin vuodelta 2007 ja oikealla uudistuksen jälkeen.

– Tuotekehitys on vahvaa, kun samassa yrityksessä valmistetaan sekä ammattikäyttöön että kotitalouksille kylmälaitteita, Seppälä sanoo.

Esimerkkinä hän kertoo pieniin asuntoihin, keittiösaarekkeisiin tai loma-asuntoihin suunnitellusta vetolaatikkomallisesta kylmälaitteesta, jonka saa näppärästi integroitua vaikka keittiön tason alle. Vetolaatikosto sulautuu osaksi keittiötä, koska sen voi paneloida haluamallaan tavalla.

Kyseessä on ainutlaatuinen ratkaisu: jääkaappi-pakastin vetolaatikkona. Jääkaappi-pakastin on ollut koemarkkinoinnissa Rukalla, jossa kiinnostus on ollut lupaavaa.

Suomalaista kylmälaitehistoriaa

Kuvan kaaviosta näkee kuinka Festivo ja Porkka erosivat vuosikymmeniksi, kunnes vuoden 2019 lopussa ne palasivat yhteen.

Festivon kylmälaitteiden historia ulottuu aina 1990-luvulla asti. Kylmälaitteita valmistavat yritykset, Huurre ja Porkka, yhdistyivät 1990-luvun alkupuolella talousvaikeuksien vuoksi.

Uuden konsernin johto teki strategisia linjauksia ja päätti luopua kodin kylmälaitteiden valmistuksesta. Päätöksestä sai alkunsa uusi kylmälaitevalmistaja, jonka perustamisessa olivat mukana KOP sekä Huurteen ja Porkan omistajat. Tämä vuonna 1993 aloittanut uusi toimija sai nimekseen Suomen Kylmäteollisuus Oy, nykyiseltä nimeltään Huurre Group.

Vuotta myöhemmin, vuonna 1994 perustettiin Suomen Kotikylmiö, jolla oli 10 vuoden käyttöoikeus Porkan ja Huurteen tuotemerkkeihin.

Vuoden 2019 lopussa syntynyt Festivo-Porkka Group on elintarvikkeiden kylmäketjuun erikoistunut pohjoismainen konserni, joka koostuu Suomen Kotikylmiön ja Porkka Finlandin alakonserneista.

Festivo-Porkka Group

  • Henkilöstö yhteensä 280, josta 257 työntekijää Suomessa ja 23 ulkomaisissa tytäryhtiöissä.
  • Suomessa, 196 työntekijää toimii tuotannossa, 39 johtotehtävissä tai hallinnossa sekä 26 myynnissä.
  • Suomen Kotikylmiö Oy on kokonaan Festivo Finland Oy:n omistama yhtiö, jonka tuotantolaitos sijaitsee Hollolassa ja myyntiyhtiöt Ruotsissa sekä Norjassa.
  • Porkka Finland Oy on myös kokonaan Festivo Finland Oy:n omistuksessa.
  • Porkka Finland Oy:n tuotantolaitokset sijaitsevat Ylöjärvellä ja Kemijärvellä, sekä myyntiyhtiö Iso-Britanniassa.

 

Festivon tuotevalitsimella voit suunnitella keittiöösi unelmiesi kylmälaitteet, kokeile!