20
huhti
Mediataivas
Mediataivas

FESTIVO mukana Onhan siinä Avainlippu -kampanjassa

Festivo kodinkylmän tuotteet ovat mukana Suomalaisen Työn Liiton ja Avainlippu-yritysten Onhan siinä Avainlippu -kampanjassa. Kampanjan myötä haluamme muistuttaa kotimaisen työn merkityksestä tuotteidemme taustalla.


- Lähdimme innolla mukaan kampanjaan, sillä olemmehan ainoa suomalainen kodinkylmälaitteiden valmistaja. Yrityksellemme tämä merkitsee toki myös lisänäkyvyyttä kuluttajien keskuudessa, mikä on meille erittäin tärkeää. Kodinkylmän tuotteille, eli kylmiöille, kylmiöpakastimille ja viinikaapeille on myönnetty suomalaisesta valmistuksesta kertova Avainlippu, Noora Englund kommentoi.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkki voidaan myöntää tuotteelle, joka on valmistettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus tuotteen omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Laskelmassa otetaan huomioon kaikki tuotteeseen kohdistuvat kustannukset.
Kolmevuotisella Onhan siinä Avainlippu -kampanjalla Suomalaisen Työn Liitto haluaa nostaa Avainlipun sille kuuluvaan arvoon.

- Tutkimustulokset kertovat, että suomalaiset haluavat tehdä arvopohjaisia valintoja. Tämä usein unohtuu ostopäätöshetkellä. Kampanjan avulla pysäytämme asiakkaan ostopäätöksen äärelle. Opetamme tarkastamaan ostotilanteessa, onko tuotteessa tai palvelussa Avainlippu. Näin autamme asiakkaita tekemään omien arvojensa mukaisia valintoja, kertoo kampanjan projektipäällikkö Merja Mantila Suomalaisen Työn Liitosta.


Avainlippu-merkki tunnetaan varsin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan 79 prosenttia suomalaisista kuluttajista tuntee Avainlipun erittäin hyvin tai melko hyvin. Tunnettuus yrityspäättäjien keskuudessa on 92 prosenttia. Suomalaisista suurin osa (71 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti.

Kampanja tulee pitämään sisällään muun muassa tv-filmejä, radiomainontaa, tutkimusta, viestintää sekä tapahtumia, kuten Suomen suurimmat avoimet ovet Tervetuloa meille -viikolla syksyllä. Osallistu kampanjaan ja keskusteluun somessa #Avainlippu #OnhansiinäAvainlippu

Kampanjan verkkosivustolta löydät lisämateriaalia kampanjaan liittyen https://avainlippu.suomalainentyo.fi/

Lisätietoja:

Noora Englund, myynti- ja markkinointipäällikkö, Suomen Kotikylmiö Oy, p. 041 544 1254, noora.englund@festivo.fi
Merja Mantila, projektipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 330 3640, merja.mantila@suomalainentyo.fi

Suomen Kotikylmiö Oy valmistaa Festivo tuotemerkillä kotitalouksille kylmiöpakastimia ja viinikaappeja, ammattikäyttöön tarkoitettuja linjastokalusteita, myymäläkaappeja sekä lääke- ja laboratoriokaappeja.Festivo tunnus kylmälaitteesi etupaneelissa on lupaus suomalaisesta laadusta, joka syntyy vuosikymmenten kokemuksesta, vahvoista materiaaleista sekä ajan myötä toimiviksi havaituista rakenteista ja ratkaisuista. www.festivo.fi

Onhan siinä Avainlippu -kampanja on Suomalaisen Työn Liiton ja Avainlippu-yritysten yhteinen kolmivuotinen kampanja. Kampanjan tehtävänä on lisätä Avainlippu-alkuperämerkin tunnettuutta ja vaikutusta ostopäätöksiin. www.avainlippu.fi