Uudistuva Festivo ihastutti Habitaressa

Vuoden 2020 alusta uudistuvat Festivo kylmiöpakastimet esiteltiin viime viikonloppuna Habitaressa. Uusi, erillisiin runkomoduuleihin perustuva mallisto, mahdollistaa monipuolisen muuntelun keittiön kylmäkohteissa. Kylmälaitteiden design virtaviivaistuu, kun vetolaatikot siirtyvät täyskorkeiden ovien taakse.

Kylmiöiden muunneltavuus kiinnosti

– Uuden ulkoasun lisäksi eniten tyytyväistä palautetta tuli vetolaatikoiden muunneltavuudesta. Uudessa Festivo kylmiössä on vakiona yksi HEVI laatikko ja mahdollisuus ostaa lisävarusteena 1–2 vetolaatikkoa, Festivon myynti- ja markkinointipäällikkö Noora Englund kertoo Habitaresta saadusta palautteesta.

HEVI vetolaatikko on nimensä mukaisesti suunniteltu hedelmien ja vihannesten säilytykseen, sillä laatikon lämpötila (+8–12 C) on säädetty viisi astetta korkeammaksi kuin kylmiön puolen lämpötila.

Sisätilan muunneltavuus oli monelle messukävijälle ja jälleenmyyjälle todella odotettu mahdollisuus, joka sai paljon kiitosta. Festivot tulevat olemaan ainoita kylmälaitteita, joiden sisäosien toiminnallisuutta kuluttaja voi itse muokata!

– Kodin kylmälaitteita halutaan muokata omien käyttötarpeiden ja keittiön tilojen mukaan, avainasiakasmyyjä Aila Hukkanen kuvailee.

Jokaisessa runkomoduulissa on oma kylmäelementtinsä ja lämpötilan säätömahdollisuus. Modulaarisuus mahdollistaa näin ollen kylmiön ja pakastimen sijoittamisen vaikka eri puolille keittiötä.

– Nykyisissä kaksiovisissa malleissa kylmiö on aina vasemmalla ja pakastin oikealla eikä tätä järjestystä saa muutettua. Onneksi jatkossa saa, Noora Englund kertoo.

Uusissa Festivoissa jokaisen kylmiö- tai pakastinmoduulin kätisyys voidaan vaihtaa jälkikäteen asennuskohteessa kääntämällä ovi ja vedin sekä siirtämällä logo oven yläreunaan. Moduulit liitetään toisiinsa kiinnikkeillä ja ovien väliin asennetaan peitelista.

Uudistuneessa Festivo pakastimessa on vakiovarusteena yksi NOLLA vetolaatikko, jonka ± 0 C-lämpötila on erinomainen kalan ja lihan säilytykseen. Vakiovarusteena pakastimissa on yksi NOLLA vetolaatikko, mutta asiakas voi halutessaan varustella pakastimensa myös kahdella vetolaatikolla, eli NOLLA2 lisävarusteella.

– Messuilla muutamaa kävijää mietitytti NOLLA vetolaatikon sijainti pakkasen puolella ja se, että pakkaseen pääsee lämpöä ovea avattaessa. Festivossa pakkasen hyllyt on suojattu luukulla tai vetokorin maskilla, joka estää lämmön siirtymisen pakastettuihin tuotteisiin ovea avatessa, avainasiakasmyyjä Johanna Heinonen kertoo.

Uudistunut malli veti messuosastolle väkeä

Viiden päivänä aikana Festivon messuosastolla tutustuttiin innokkaasti uudistuneeseen Festivoon.

Suomen johtava huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma keräsi messukeskukseen noin 57 000 kävijää.

­Habitaren kävijöistä valtaosa etsii vinkkejä ja ideoita sisustukseensa. ­Habitaren kävijätutkimuksen mukaan yli kolmannes kertoo, että tärkein tekijä ostoksia tehdessä on ekologisuus ja kestävyys.

– Festivo kylmälaitteet kestävät sukupolvelta toiselle ja ainutlaatuinen kylmätekniikkamme edistää myös ekologisuutta. Kun hankkii Festivon ruokahävikki pienenee, sanoo Festivon myynti- ja markkinointipäällikkö Noora Englund.

Festivon osaston vuoden 2019 Habitareen oli suunnitellut lahtelainen Tapio Anttila Designin Hinni Korpela. Sama toimisto on suunnitellut Festivon Habitare-osaston vuodesta 2016 lähtien.Kaj Franck -muotoilupalkinnon voittaneen suunnittelijan toimiston tuotantoa esiteltiin Habitaressa Design Forumin osastolla.

Festivo FK10 sarjan tuotteita on saatavilla helmikuusta 2020 alkaen.

Tutustu uudistuvaan Festivoon ja vastaa kyselyyn 22.9.2019 mennessä, voit voittaa Festivon viinikaapin!